maanantai 21. syyskuuta 2015

Hyvä, paha karva.. Hei hei !

Olen onnekas kun omaan tummat pitkät hiukset ja nyt FitLine ravintolisien vuoksi ne ovat onneksi saaneet myös paksuutensakin takaisin jonka jossain vaiheessa elämää menetin.
Mutta tummien hiuksien lisäksi arvata saattaa, että kyllä sitä vahvaa karvaa kasvaa sitten muuallakin kuin päässä.

Olen aina kamppaillut sheivauksen kanssa ja kokeillut kerran vahausta (kivuliasta hommaa), ja vähän reilu vuoden putkeen sokerointia kainaloihin ja bikini/brasiliailais rajalla. Syynä se että sheivauksesta sain aina kivuliaita pieniä punasia näppylöitä jotka sitten kutisivat ja hyvässä lykyssä usein myös karvat kasvoivat sisäänpäin ja tulehtuivat.

Sokerointi oli selkeästi paljon parempi vaihtoehto ja antoi aina hetkeksi hyvän sileän ihon joka pysyi. Punaista näppyä ei enää ollut ja se oli helpompaa mutta ei tämäkään nyt täysin kivutonta ollut mutta selkeästi jo siedettävää ! Sokeroinnista olen kuullut, että jollain se jopa vähentää karvan kasvua ja sitähän toivoin minäkin mutta näin ei käynyt, ehkä korkeintaan vähän ohensi mutta ei vähentänyt ja aina kun karvat kasvavat eri aikoihin niin nopeasti muutamasta karvasta olikin jo sänki.

Näin kesän alussa autoa ajaessani valomainoksen Hämeenlinnassa VALOXista missä mainostettiin "pysyvää karvanpoistoa" ja todellakin kiinnostuin. Hetken sitä muhittelin ajatuksissa myös hinnan takia mutta totesin että kyllä se halvaksi tulee jos enää ei sokeroinnissa tarvitse rampata tai ostaa niin usein höylään vaihtopäitä. Kerran se kirpaisi mutta nyt on todellakin WIN-WIN olo !


Ensimmäisellä kerralla kun aika oli varattu,  menin hoitolaan ja tajusin etten ollut edes kysynyt, että sattuuko se, kun ajattelin, että se on "toissijainen" asia jos karvat oikeasti lähtee.
Kun saavuin hoitolaan, vastassa minua oli Valoxin Kristiina. Aivan ihana persoona, helposti lähestyttävä ja huokuu suorastaan rentoutta joten jännääjillekin varmasti hyvä vaihtoehto.
Aluksi vähän puhuttiin ja Kristiina kertoi tarkasti että mikä tämä Valox hoito on, että kyseessä on IPL-valoimpulssi joka on erittäin tehokas ja ns. kivuton menetelmä. Valoimpulssi kulkeutuu karvaa pitkin karvatupen melaniiniin ja tuhoaa sen. Ja myös turvallinen juttu.
Ja kivutonta se on kyllä ollutkin. Kristiina säätää aina koneesta oman tunteen mukaan valoimpulssin tehon määrän ja varmistelee monta kertaa hoidon aikana että muistaa sanoa jos sattuu niin laitetaan pienemmälle.
Ensimmäisellä kerralla aloitetaan matalemmalla teholla ja sieltä sitten tuntemuksia kuunnellen nostetaan tehoja. Joissain kohdissa välillä on ollut paljon karvoitusta niin siellä välillä tuntui pieni "nipistys" samalla teholla kuin muualla, mutta aina Kristiina kontrolloin ihanasti, että laitetaanko heti pienemmälle. Eli pelätä tätä ei tarviste todellakaan. Tehokasta ja kivutonta !

Ensimmäisen kerran jälkeen huomasi jo eroa ja nyt erot kasvavat jatkuvasti, olen enemmän kuin tyytyväinen. Kristiinan sanojen mukaan: Käsittely tehdään n. 3-6 kertaa (välissä 3-4vko), riippuen mm. karvojen väristä sillä hoito tehoaa parhaiten tummiin karvoihin ja vaikeampia ovat vaaleat ja punaiset karvat.
Nyt minulla on kuudesta hoitokerrasta neljä tehtynä ja joka kerta menee vähemmän aikaa kun karvoja rupeaa olemaan vähemmän ja sitä ei voi olla huomaamatta !

Suosittelen lämpimästi tätä jokaiselle joka haluaa elämään helpostusta ja pysyvää + kivutonta karvanpoistoa joltain alueelta.
Valoxin Kristiina tietää mitä tekee ja on tässä kyllä ammattilainen jonka käsiin ja hoitoon on helppo tulla.

Jos kiinnostuit, käy tutustumassa Valoxin nettisivuille valox.fi tai löydät Valoxin myös Facebookista. Aikoja voi varta molempien kautta ja laittaa myös kyselyä Kristiinalle jos jokin arveluttaa, esim. sopiiko tämä juuri sinulle ! :)

Olen kyllä niin tyytyväinen, että ei tarvitse miettiä karva ongelmia lähempänä häitä;
Onko punottavia "finnejä" heti ensimmäisenä vaimo aamuna? Nyt saan olla kaikin puolin hehkeä ja itsevarma ! Ja vielä parempaa on se että ei vain ne häät, vaan kaikki tulevat kesät kun mietin että mitkä bikinien alaosat laitankaan päälle tai jumpassa mietinkö että saiko tehdä tänään liikkeitä missä nostetaan käsiä vai ei! Ihanan helppoa !

NYT MYÖS BLOGIN EKA TARJOUS:
Sain Kristiinalta nyt myös super jutun teille lukijoille, nimittäin 10% alennuksen kun käytätte varatessanne koodia: Silvia2015 ! Hei hei karvat ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti