tiistai 24. marraskuuta 2015

Vihkiminen

Vihkiminen on minulle ollut aina se tärkein ja tunteellinen osuus häistä. On ollut selvää aina että haluan kirkko häät, onneksi herrakin on perinteiden kannattaja, ja tästä syystä meidät vihitäänkin kirkossa.
Kirkoksi valikoitui helposti Hämeenlinnan pääkirkko. Tämä on ollut minulle myös aina ns. kotikirkko ja olen aina ihaillut kirkon kauneutta ja pyöreää, loputtomiin jatkuvaa kattoa.

Kirkot Hämeenlinnassa voidaan varata edeltävän vuoden marraskuussa ja näin minäkin tein heti 2.11, soitin kirkkoherran virastoon ja buukkasin päivän jo aikaisemmin sovitun tutun papin + parhaan kanttorin kera. 
Toisaalta näin elokuun morsiamena tämä on hyvä aika varata kirkko, mutta alkukesän morsiamille tämä tuntuu olevan omissa ajatuksissani ainakin aika myöhäinen ajankohta, joten tsemppiä alkuvuoden varaajille ! 

Luulen että emme ihan raha syistäkään kirkkoa millään käytävä kukilla koristele mutta myös sen takia että kirkko on itsessään mielettömän kaunis ja niin suuri että kukkia saisi sitten olla todella paljon ja suuresti että näyttäisi miltään. 
Jään odottamaan jo kesän suunnittelu tapaamisia, meille kirkkoon varatun tutun viulistin kanssa, joka soittaa kirkossa ystävämme laulua säestäen ja myös papin ja kanttorin kanssa, kun suunnitellaan tulevaa vihkiserenomiaa, musiikkia jne. ! :) 

Tässä muutama kuva Hämeenlinna kauniista pääkirkosta :
Näkymä kirkkopuiston lähteeltä, torin puolelta

Kirkon alttari ja keskikäytävä